Ajatuksia loppusyksyllä

Taas kerran aloittamani blogi uhkasi jäädä yhden postauksen ihmeeksi. Yritetään nyt kuitenkin vielä. Tämän tekstin kirjoitin eräälle keskustelupalstalle ja halusin säästää sen, joten laitan sen tänne. Voi tosin olla, että lähitulevaisuudessa onnistun kirjoittamaan enemmänkin, koska olen käynyt varsin mielenkiintoisia yksityiskeskusteluja ns. maahanmuuttokriittisen skenen toisinajattelijoiden kanssa. Yksityiskeskusteluista en tietenkään sen enempää hiisku, mutta nostan esiin niissä tulleita ajatuksia. 

Ensimmäisessä postauksessani lanseerasin termin vartti-nuiva. Se tarkoitaa, että näkee ns. maahanmuuttokriittisessä argumentoinnissa joskus paljonkin järkeä, mutta toisaalta ei itse asian lisäksi jaa paljoakaan arvopohjaa perinteisemmän kämy-linjan edustajien kanssa. Se herättää ajatuksia myös maahanmuuttopolitiikan kritisoinnin motiivien mahdollisesta eroavaisuudesta.

Nyt kuitenkin näyttää siltä, että uudemmat toimijat ovat joko häipyneet skenestä pettyneenä tai sitten siirtyneet lähemmäksi perinteistä kämy-linjaa. Suomen sisulainen kravattikaulainen arvokonservatiivinen linja on vaalien lähestyessä osoittautunut vahvimmaksi ja se on kaupunkilaisliberaalin näkökulmasta hieman kiusallinen juttu. 

Jokin aika sitten keskustelupalstat olivat täynnä maahanmuuttokriitikoksi tunnustautuvia, jotka muuten kertoivat olevansa kaupunkilaisliberaaleja. Useat sanoivat jopa olevansa entisiä Vihreiden äänestäjiä. Näytti siis siltä, että moni omasi samanlaisen arvoliberaalin elämänkatsomuksen kuin minä, mutta näki kasvavan maahanmuuton ongelmallisena asiana. Nyt on selvinnyt, että asia ei kaikkien kohdalla ollutkaan näin tai sitten he maahanmuuttokriittiseen skeneen "sukellettuaan"  ovat omaksuneet koko joukon arvokonservatiisia asenteita kuten nuivuus homoseksuaaleja kohtaan, poliisikontrollin lisääminen, aseiden saatavuuden parantaminen, konservatiivinen uskontulkinta, avioliiton pyhyys jne. 

Kehitys on siis minun katsantokannastani kulkenut hieman huonompaan suuntaan.

Seuraavaksi sitten itse asiaan keskusteluun kirjoittamallani tekstillä...

Muslimit eivät ole ongelma, imaamit edustamassa heitä sen sijaan on

Muslimit ovat aivan samanlaisia ihmisiä kuin mekin, ongelma ei ole siinä, että heissä olisi jokin ominaisuus joka aiheuttaa ongelmia integraatiossa. Ongelma on islaminopissa, jolla muslimimaiden lisäksi annetaan lännessäkin suhteettoman suuri vaikutusvalta. 

Pitäisi päästä yli siitä, että uskonnon arvostelu tai jopa pilkkaaminen on rasismia tai muukalaisvihaa. Ei se ole. 

Jos minä sanoisin, että muslimit ovat vaikkapa epärehellisiä, koska heillä on sellainen geeni tai muu pysyvä ominaisuus. Silloin oltaisiin rasismin puolella. Minulla ei kuitenkaan tällaisia harhakuvia ole.

Länsimaissa ongelmana on, että poliitikot ja virkamiehet ovat sinisilmäisen hölmöinä antaneet fundamentalisti imaamien ottaa yhteisöjensä edustuksen. Sitten ei ole ihme jos maahanmuuttajatkin kuuntelevat heitä, koska esim. Suomen islamilaisen neuvoston edellinen johtaja oli usein presidentinlinnassa juhlissa. Totta kai maahanmuuttajallekin syntyy siitä käsitys, että hän sitten ilmeisesti on heidän edustajansa kun veljeilee suomalaisten päättäjien kanssa. 

Median ja päättäjien tulisi islamilaisten neuvostojen sijaan toimia esimerkiksi sellaisten maahanmuuttajien kuin Husein Muhamed (Irakin kurdi, virkamies) tai Said Aden (somaliliiton johtaja)kanssa, muitakin varmasti löytyy. Meillä on maahanmuuttajanaisiksi valittu hyviä maallisia sopeutuneita naisia. Muslimit tulevat kuitenkin usein patriarkaalisesta kulttuurista ja olisi hyvä olla miespuolisia maallisia vaikuttajia. 

Mitäpäs jos presidenttikin ensi vuonna kutsuisi linnaan sellaisen muslimivaikuttajan, jonka mielestä on ok mennä naimisiin eri uskontojen välillä tai nainen saa itse valita miten pukeutuu? Kyse on myös esimerkistä. Samalla tavalla meidänkin mielipiteisiimme ja asenteisiimme vaikuttaa media ja se luo kuvia siitä kenellä on valta. 

Suomessa juuri nämä uskonnolliset tahot, joiden "loukkaantumisesta" ja "uskonnollisista tunteista" poliitikkomme, oikeuslaitoksemme ja mediamme on niin huolissaan, ovat juuri näitä saudeihin kallellaan olevia kirjanoppineita. 

Jokainen toimittaja ja poliitikko voisi valinnoillan vaikuttaa asiaan. Ei kysyttäisi aina imaamilta mielipidettä yhteisön puolesta eikä kritiikittä ylistettäisi jonkun "maltillisuutta" kun faktat kertovat aivan muuta. Fundamentalistit ovat kyllä oppineet, että sanoilla "maltillinen" ja "tuomitsen terrorin" saa anteeksi kaiken. 

Jälkikommentti

Fundamentalisteja tulee tietenkin aina olemaan, mutta on mahdollista vaikuttaa siihen paljonko heille annetaan mahdollisuuksia toimia yhteisöjensä edusmiehinä ja toiminnan määrittäjinä. Paljonko tarkoittaisi tässä tapauksessa mieluiten ei yhtään. Jatketaan harjoituksia taaas...